Redaktiokriittisen analyysin perusteita II

Ristiriitaisten erillistraditioiden analysointi redaktiokriittisesti
– Joulukertomukset
Matteuksen ja Luukkaan evankeiumien Jeesuksen synty- ja lapsuuskertomukset eroavat toisistaan huomattavasti. Koska tutkijoiden enemmistö varsin perustellusti pitää näitä evankeliumeja toisistaan riippumattomina eikä myöskään katso Q-lähteen sisältäneen lapsuuskertomuksia, on kertomuksia pidettävä itsenäisinä. Tämä johtaa vääjäämättä siihen johtopäätökseen, että yhteinen perustraditio on sijoitettava varsin varhaiseen aikaan. Metodisesta näkökulmasta (moninkertaisuuskriteeri) on hyvin mahdollista, että ainakin kertomusten yhteiset ainekset palautuvat itse historialliseen tapahtumakulkuun. Tämänkaltaisessa selvitystyössä pyritään ottamaan huomioon evankelistan laajemmat teemat sekä niiden pohjalta nousevat ratkaisut.

On esimerkiksi esitetty (erityisesti W. Davies ja D. Allison), että Matteus kuvaisi Jeesusta ”uutena Mooseksena”. Tämä saattaisi selittää, miksi Matteuksen versio Jeesuksen lapsuudesta sisältää teemoja kuten ”Herodeksen vaino (Faaraon vastaava)” ja ”Egypti-teema”. Pakanalähetysteema puolestaan sopii yhteen itämaan tietäjien vierailun kanssa. Kirjallisuuskritiikissä kiinnitetään erityistä huomiota teoksen alkunäytäntöön ja päätökseen. Matteuksen evankeliumin kohdalla molemmissa tapauksissa pakanat ovat näyttämöllä. Tämän huomion arvoa nostaa evankeliumin yleisesti ottaen vahvasti juutalainen ”vire”. Osa tutkijoista pitää näitä kohtia Matteuksen nk. midrash-tulkintana eli teologisesti selittävänä keksintönä. Toiset taas katsovat Matteuksen teologisoineen todellisia historian tapahtumia. Usein on kuitenkin ristiriitaisten kertomusten kohdalla varmempaa hylätä se vaihtoehto, joka paremmin selittyy kirjoittajan teologialla. Tällaisesta ratkaisusta on esimerkkinä ristiriitaiset kertomukset Juudas Iskariotin kuolemasta.

– Juudas Iskariotin kuolema
Matteuksen evankeliumin mukaan Juudas Iskariot hirtti itsensä (27:5) kun taas Luukkaan mukaan hän syöksyi alas ja pakahtui (Apt 1:18). Joskus kertomuksista on pyritty harmonisoimaan versio, jossa Juudas hirttää itsensä jyrkänteen reunalle, köysi katkeaa ja hän kuolee pudottuaan rotkoon. Tutkija ei saa lähtökohtaisesti hylätä harmonisointiyrityksiä, koska ne kuuluvat normaaliin historian tutkimukseen. Tässä tapauksessa harmonisointi ei kuitenkaan vakuuta, koska redaktiokriittinen analyysi tarjoaa uskottavamman selityksen.

Viidennessä Mooseksen kirjassa on maininta ”puuhun ripustettu on Jumalan kiroama (5. Moos 21:23)”, joka juutalaisuudessa tulkittiin mm. hirttämällä ja ristiinnaulitsemalla tapettuja tarkoittavaksi. Koska Matteuksen evankeliumin on osoitettu olevan ajatusmaailmaltaan hyvin juutalainen, on ymmärrettävää, että evankelista on halunnut korostaa ”petturin” kurjaa kohtaloa luomalla episodin, jossa tämäkin kirous täyttyy. Näin voimme olettaa, että Luukkaan versio tapahtumasta tulee lähemmäs historiallista. Juudas siis mahdollisesti tappoi itsensä heittäytymällä alas jyrkänteeltä.

Markuksen evankeliumin redaktiokritiikki
Markuksen evankeliumia pidetään yleisesti vanhimpana evankeliumina. Sen redaktiokriittisessä analyysissa suurena haasteena on evankeliumissa mahdollisesti käytettyjen lähteiden tuntemattomuus. Näin ollen analyysi on huomattavasti spekulatiivisempaa kuin muiden synoptikkojen kohdalla.  Seuraavassa käännös R. H. Steinin tärkeästä Markuksen redaktiokritiikin metodologiaa käsittelevästä artikkelista (Robert H. Stein “Proper Methodology for Ascertaining a Markan Redaction History” Novum Testamentum Vol. 13, 1971, 181-198), osasta ”johtopäätökset”:

Päättäessämme tätä lyhyttä katsausta erilaisiin tapoihin tehdä johtopäätöksiä Markuksen redaktiohistoriasta on syytä huomauttaa, että kaikki keinot eivät ole samanarvoisia. Jotkut, kuten perikooppien luomisen tutkiminen, materiaalin poisjättäminen sekä johtopäätösten tutkiminen, ovat lähes käyttökelvottomia. Toiset tavat, kuten liitosten, lisäysten, yhteenvetojen, aineksen muokkauksen, aineksen valinnan, aineksen järjestämisen, sanavaraston, kristologisten titteleiden tutkiminen puolestaan on käyttökelpoisempaa. Markuksen redaktiohistorian selvittäminen on vaikea tehtävä, joskaan ei mahdoton. Aiemmin on ajauduttu virheisiin, mutta oikeanlaista metodologiaa soveltamalla, kuten olemme edellä tehneet, voimme toivoa välttävämme näitä virheitä tulevaisuudessa.

On luonnollista, että Markuksen evankeliumin redaktiokriittisessä tulkinnassa on korostettu voimakkaasti juuri kompositio- ja kirjallisuuskriittisiä näkökohtia. Tulokset eivät kuitenkaan ole olleet yhteneväisiä. Seuraavassa kaksi esimerkkiä Markuksen evankeliumin redaktiokriittisestä tulkinnnasta.

– Opetuslasten kuvaus
Markuksen kuvaus opetuslapsista on usein varsin ”naturalistinen” ja jopa kielteinen. Tätä seikkaa on tulkittu redaktiokritiikin puitteissa useilla tavoilla. T. Weeden on nähnyt taustalla evankelistan käymän taistelun hellenististä theois aner -tyyppistä ”harhaoppia” vastaan. Opetuslapset symboloivat theois aner -tyyppisesti messiaan määritteleviä odottavia tahoja ja Jeesuksen kriittinen suhtautuminen opetuslapsiin heijastaa evankelistan omaa elämäntilannetta (Sitz im Leben).  M. Goulder taas näkee taustalla varhaiskristillisen valtataistelun ja sirpaloitumisen. Hänen mukaansa Markuksen evankeliumi hyökkää sekä Jeesuksen veljiä (jotka olivat varhaiskristillisiä johtajia) että ”niitä kahtatoista” vastaan. Näin ollen kuvaukset Jeesuksesta moittimassa opetuslapsia ovat nekin heijastusta evankelistan elämäntilanteesta. E. Best puolestaan katsoo kertomusten liittyvän Markuksen pastoraalisiin pyrkimyksiin. Kertomusten taustalla on (Papias-traditioon nojautuen) Pietari, joka on kertonut seurakunnan johtajien heikkoudesta ja epäonnistumisista. Markus pyrkii näillä esimerkeillä lohduttamaan epäonnistuneita kristittyjä.  R. H. Gundry taas näkee kertomukset historiallisina ilman mitään muuta laajempaa pyrkimystä kuin Jeesuksen ”stoorin” kuvaileminen.

– Naiset tyhjän haudan löytäjinä
Jeesuksen ylösnousemukseen liittyvien kertomusten tutkimisessa Markuksen perikooppi tyhjän haudan löytymisestä on keskeisessä asemassa. Tutkijat ovat jakautuneet sen suhteen, onko kyseessä Markuksen keksintö (näin mm. J. D. Crossan, A. Y. Collins, G. Lüdemann, M. Goulder) vai vanhempi traditio (näin mm. N. T. Wright, D. Catchpole, S. Byrskog, P. Perkins). Kysymystä voidaan redaktio- tai kompositiokriittisesti lähestyä tutkimalla evankelistan tapaa suhtautua naisiin ja käyttää heitä kirjassaan. Koska Markus ei painota naisten roolia käytännössä lainkaan, voidaan ensin mainittua näkemystä pitää epätodennäköisempänä kuin jälkimmäistä. Tällaisessa analyysi on luonnollisesti vain suuntaa-antavaa ja se tuleekin yhdistää myös muihin aiheeseen liittyviin tekijöihin.