1800-luku (Jeesuksen elämä -tutkimus)

Albert Schweitzerin (1875-1965) useimmat tietänevät ennemminkin lääketieteen puolelta. Schweitzer kuitenkin aloitti eksegeettinä ja Jeesus-tutkijana ja vasta tultuaan näissä tutkimuksissaan tiettyyn tulokseen vetäytyi viidakkoon pitämään lähetyssairaalaa. Ennen lääkärivuosiaan Schweitzer silti ehti panna päätepisteen Reimaruksesta alkaneelle Jeesus-tutkimuksen vaiheelle. Schweitzerin Von Reimarus zu Wrede: Eine Geschichte der Leben-Jesu-Forschung, 1906 (Reimaruksesta Wredeen: Jeesuksen elämä -tutkimuksen historia) oli kriittinen arvio 1800-luvun historian Jeesusta käsittelevistä kirjoista, joista useimmat oli otsikoitu juuri fraasilla ”Jeesuksen elämä”. Vaikka Schweitzer löysi kehuttavaakin (esim. Johannes Weissin eskatologinen Jeesus), ei tutkimus hänen mielestään ollut juurikaan edistynyt. Tutkijat eivät olleet päässeet selvyyteen Jeesuksen elämänvaiheiden kronologiasta puhumattakaan hänen psykologisesta kehityskaarestaan (teema, joka oli tuolloin erityisen seksikkääksi koettu). Nykypäivänä on helppo nähdä, että mainitut tavoitteet olivat ilmeisen ylimitoitettuja tutkimuskohteen hankaluuden huomioon ottaen, mutta omalla vuosisadallaan tätä oli kriittistenkin yliopistoihmisten vaikea havaita. Kun Schweitzer tarkasteli ajan koko tuotantoa, hänen onnistui kuitenkin vastaansanomattomasti osoittaa, että tutkimuksissa syntyneissä Jeesus-kuvissa näkyivätkin tutkijat itse, ts. heidän ja heidän aikansa ajatukset ja käsitykset.

Schweitzerin ohella Reimaruksesta alkaneen Jeesus-tutkimuksen, nykyään ”Jeesuksen elämä -tutkimukseksi” kutsutun vaiheen, toi päätepisteeseen William Wrede (1859-1906; huom. Schweitzerin teoksen nimi) teoksellaan Das Messiasgeheimnis in den Evangelien, 1901 (Messiassalaisuus evankeliumeissa). 1800-luvulla metodiset ratkaisut perustuivat lähinnä lähdekriittisiin arviointeihin. Markuksen evankeliumi arvioitiin varhaisimmaksi ja alkuperäisimmäksi dokumentiksi Jeesuksesta, ja sitä saatettiin käyttää sellaisenaan historiallisen tiedon lähteenä. Kirjassaan Wrede kuitenkin osoitti, ettei Markuksenkaan selostusta Jeesuksen elämästä voitu pitää puhtaasti historiallisena kuvauksena. Wrede keskittyi tutkimaan evankeliumeissa ilmenevää teemaa siitä, että Jeesus pyrki salaamaan messiaanisuutensa. Wreden mukaan historian Jeesus ei tosiasiassa koskaan väittänyt olevansa Messias. Vasta hänen myöhemmät seuraajansa korottivat hänet tähän asemaan. Selitykseksi Jeesuksen vaikenemiselle messiaanisuudestaan seuraajat keksivät sen, ettei tätä seikkaa ollut tarkoitus paljastaa yleisesti ennen ylösnousemusta. Wreden tutkimuksessa Markuksen evankeliumi osoittautui lopulta pääosin teologian motivoimaksi fiktioksi. Pohja historian Jeesuksen saavuttamiselta tuntui pudonneen.

Schweitzerin ja Wreden kritiikin seurauksena Jeesus-tutkimukseen tuli 1900-luvun alussa selvä suvantokausi. Tutkimuksen seuraavia vuosikymmeniä, Schweitzerista 1950-luvun alkuun, onkin kutsuttu ”ei etsintää” -kaudeksi (engl. no-quest period). Nimitys ei kuitenkaan ole täysin asianmukainen. Tässä vaiheessa nimittäin alkoi Jeesus-tutkimuksen painopisteen siirtyminen saksalaisesta teologiasta anglosaksiselle maaperälle. Silloisella hegemonia-alueella ei kuitenkaan vielä täysin noteerattu englanninkielistä tutkimusta, joka jatkui Schweitzerista ja Wredestä huolimatta ainakin jonkinlaisena. ”Ei etsintää” -kaudella ilmestyivät myös monet merkittävät juutalaisten kirjoittajien Jeesus-tutkimukset. Useimmat näistä olivat kyllä saksaksi, mutta syyt sivuuttamiseen tulivat kohta muualta. Lopuksi on huomattava, että myös muutamia saksalaisia Jeesus-tutkimuksia ilmestyi ”ei etsintää” -kaudella.