”Kolmas etsintä”

Kuinka ollakaan, tänä päivänä on eletty jo pitkälti kolmattakymmenettä vuotta Jeesus-tutkimuksen uuden aktiivisuuden, uuden ”etsinnän” aikaa. Voitaisiin puhua jopa ”hyperaktiivisesta etsinnästä”, sillä siinä määrin uusia Jeesus-tutkimuksia syntyy vuosittain. Nimike, jota enimmäkseen on viime aikojen tutkimukselle yritetty sovittaa on kuitenkin tylsähkösti ”kolmas etsintä” (third quest). Jos jokin ”kolmatta etsintää” laajassa katsannossa yhdistävä tunnusmerkki pitäisi mainita, päällimmäisenä mieleen tulee kaksi läheisesti toisiinsa kytkeytyvää seikkaa: Jeesuksen historiallisen kontekstin ja Jeesuksen juutalaisuuden korostaminen. Tosin kontekstin ja juutalaisuuden merkitys on tutkimuksessa todettu aiemminkin, mutta varhaisemmista vaiheista erotukseksi ”kolmas etsintä” antaa näille aivan keskeisen painoarvon. Kysymys historian Jeesuksesta on nimenomaan kysymys siitä, minkälainen juutalainen hän oli. Tätä ei kukaan nykytutkijoista halua kyseenalaistaa. Asia ei lopulta kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen.

Metodin puolella vastaan tulee lisää ”kolmatta etsintää” aiemmista vaiheista erottavia tekijöitä. Kirjallisten lähteiden ohella arkeologia on saanut lisää painoarvoa. Samoin sosiologiasta on enenevässä määrin haettu apua Jeesuksen viitekehyksen ymmärtämiseksi. Eniten kuitenkin lienee muuttunut suhtautuminen evankeliumien Jeesus-traditioon. Kaikkien lähteiden katsotaan yhä koostuvan alkuseurakunnan julistuksesta eli kerygmasta. Mitä tämä merkitsee historiallisuuden arvioimisen kannalta on kuitenkin ajateltu uudelleen. Kuvaava on esim. englantilaisen Jeesus-tutkijan James Dunnin näkemys. Siinä missä alkuseurakunnan usko ennen koettiin lähinnä esteeksi, joka tutkimuksen tuli raivata tieltään kyetäkseen näkemään historian Jeesuksen, Dunnille tämä usko on varmin osoitus kerygmassa välittyvän Jeesus tradition perimmäisestä historiallisuudesta. Usko on jotain, jonka historian Jeesus sai aikaan toiminnallaan. Se, että jotkut siten uskoivat Jeesusta ja uskoivat häneen, takasi sen, että hänen opetuksensa ja tekonsa painettiin mieleen ja muistettiin.

Toinen muutos suhtautumisessa Jeesus-traditioon on tyytyminen todennäköisyyksiin. Ahdistunut ”toinen etsintä” yritti kriittisyydellään varmistaa joidenkin traditioiden autenttisuuden. Edes jonkinasteisen varmuuden saavuttamiseksi oli osoitettava, että tietty traditio ei voinut olla alkuseurakunnan keksintöä. Tehtävä oli mahdoton. Vakavasti otettavia traditioehdokkaita oli vähän eikä niidenkään kelpaavuudesta päästy yksimielisyyteen. ”Kolmannessa etsinnässä” ajatus siitä, että pystyttäisiin seulomaan edes minimimäärä varmaakin varmemmin autenttisia traditioita, on hylätty. Toisaalta lähteitä ei myöskään ole enää kohdeltu kuin ne olisi tarkoituksella suunniteltu erehdyttämään nykyajan tutkijat. Näin keskusteluun on tullut paljon enemmän materiaalia, ja on päästy keskeisesti pohtimaan myös erilaisia historian Jeesusta koskevia kokonaiskuvia, ei vain yksittäisiä tekstikatkelmia. Amerikkalaisen Jeesus-tutkijan Ed Sandersin sanoin, ”me tiedämme paljon Jeesuksesta”. Pääpaino ”kolmannessa etsinnässä” on sillä, miten tämä tieto tulkitaan.

On melko helppoa koota Jeesuksen elämään liittyvistä historiallisina pidettävistä asioista listoja, joihin päällisin puolin lähes kaikki nykytutkimuksessa yhtyvät, esim. näin: Jeesus oli juutalainen, hänen toimintansa ja julistuksensa ytimessä oli sanoma Jumalan valtakunnasta ja hän kuoli ristillä. Kun kysyy minkälainen juutalainen Jeesus oli, mitä ajatuksia hänen Jumalan valtakunta -julistuksensa sisälsi tai miksi hänet ristiinnaulittiin, joudutaan kuitenkin jo tekemisiin lukuisten, ainakin jonkin verran toisistaan eroavien näkemysten kanssa. Vaikka yhteinen sävel löytyisikin monien keskeisten asioiden suhteen, niiden tarkemmasta tulkinnasta saattaa vallita paljonkin erimielisyyttä. Tämä on johtanut siihen, että tutkimuksen Jeesus-kuvia on lukuisia erilaisia. Toisaalta vaikka jotkut äärilaitojen Jeesus-käsitykset sulkevatkin toisensa pois, suurimmassa osassa nykytutkimuksen Jeesus-kuvista on merkittävästi yhteisiä piirteitä.