Tyypittelyä

Jeesuksen elämä pähkinänkuoressa? ”Tyypittelyssä” Jeesusta (a) toisaalta verrataan muihin ajalta tunnettuihin henkilöihin ja persoonallisuuksiin, (b) toisaalta häntä yritetään sovittaa olemassa olleisiin uskonnollis-poliittisiin toimijakategorioihin.

(a) TUTKIMUS: Tyypittelevässä vertailussa tutkimus muodostaa kuvaa Jeesuksen aikaperiodilla eläneiden vaikuttajien kirjosta. Näin tutkimus saa käsityksen siitä, minkälaisilla katsomuksilla ja uskomuksilla varustettuja henkilöitä ainakin tuolloin eli, mitä ainakin saattoi tapahtua ihmiselämässä. Yhtäläisyyksien havaitseminen vertailukohtien ja lähteiden Jeesuksesta antaman kuvan välillä lisää tämän uskottavuutta historiallisessa mielessä. Samalla vertauskohdat tarjoavat malleja, joiden avulla tutkimuksen on helpompi ymmärtää Jeesusta aikansa henkilönä ja persoonallisuutena. On kuitenkin huomattava, ettei Jeesuksesta tällöin pyritä tekemään kenenkään peilikuvaa. Ajan juutalaisuus kuvataan nykytutkimuksessa heterogeeniseksi ja formatiiviseksi. Yhteisestä traditiosta oli vallalla monia eriäviä näkemyksiä ja uusia syntyi. Aikansa juutalaisena Jeesus on nähtävä samassa luovuuden ja originaalisuuden valossa.

(a) YLEISTAJUINEN KUVAILU: Lyhyt, pähkinänkuorimainen tyypittelevä katsaus historian Jeesukseen taas tarkoittaa sitä, että ajan henkilöiden kirjosta pyritään etsimään piirteitä, yhteneväisyyksiä ja eriävyyksiä, joita yhdistelemällä tai joihin kontrastoimalla Jeesuksesta saadaan helpohkosti luotua jonkinlainen mielikuva. Lyhyt yleistajuinen tyypittely voisi tapahtua esim seuraavasti (klikkaa punaista):

Jeesus Nasaretilainen oli galilealainen kuten oli ainakin maineeltaan Juudas Galilealainen[A], jonka tarina osoittaa, mitä galilealaisilta saattoi odottaa. Jeesuksella oli korostunut, Vanhurskauden Opettajaan[B] verrattavissa oleva itseymmärrys. Kuten Josefus Johannes Hyrkanokseen[C], kristillinen traditio yhdistää Jeesukseen niin kuninkaan, profeetan kuin ylipapin roolit. Jeesus tuli Hillel Vanhemman[D] tavoin tunnetuksi suurena opettajana ja viisauksien esittäjänä. Kuitenkin Jeesus erottui korostuneesti myös ihmeiden tekijänä, maineeltaan aivan toista luokkaa kuin Teudas[E]. Täysin toisin kuin Bannus[F] Jeesus hakeutui ihmisten ilmoille, ei elänyt askeesissa ja oli puhdistautumismenojen suhteen ulkoapäin katsoen välinpitämätön. Julistuksellisesti Jeesus kuitenkin koki yhteyttä silmiinpistävästi Bannuksen tavoin eläneeseen Johannes Kastajaan[G], jonka oppilaanakin hän vaikutti jonkin aikaa. Kuten Vanhurskauden Opettaja, Jeesus sai tuta vastustusta juutalaisen eliitin taholta. Ja kuten Egyptiläisen[H] sekä Teudaksen kohdalla, roomalaiset puuttuivat Jeesuksenkin toimintaan. Silti Jeesus ei ollut pyrkinyt poliittiseen vallankumoukseen kuten nämä tai Juudas Galilealainen. Jeesus, Teudas ja Johannes Kastaja teloitettiin, Jeesus ristiinnaulitsemalla, jälkimmäiset mestaamalla. Toisin kuin Egyptiläisen ja Teudaksen kannattajat tai Vanhurskauden Opettajan seurakunta, Jeesuksen seuraajaliike ei ole kadonnut historian syövereihin. Kuten Hillel Vanhemman opetuksista, Jeesuksenkin julistustoiminnasta voi lukea oppilaiden työn ansiosta säilyneestä vanhasta traditiosta.

(b) Historian Jeesuksen kohdalla relevantteina uskonnollis-poliittisina toimijakategorioina voidaan pitäää mm. seuraavia: profeetta, ihmeidentekijä karismaatikko, opettaja, rabbi, viisas, Messias, Daavidin poika, Ihmisen Poika, taikuri, kuningas ja (yli)pappi. Vanhemmassa tutkimuksessa kategoriat saivat joskus liiankin suuren painoarvon, ja Jeesuksen kuvaaminen niiden avulla saattoi luisua karsinoinniksi. On huomattava, että Jeesuksen aikana ja jo sitä ennenkin yksi toimija saattoi yhdistää useamman kategorian tai ― kuten niitä myös kutsutaan ― viran. Samoin on pantava merkille, ettei Jeesus tai kukaan toinenkaan tuona aikana elänyt välttämättä tyytynyt kategorioista tai viroista vallitseviin stereotypioihin (sikäli kuin tällaisia oli erotettavissa), vaan muodosti toimista omia tulkintojaan.

Jeesusta ei todellakaan voi puristaa yhteen sanaan. Nykytutkimuksessa Jeesukseen yleisesti ripustettuja nimilappuja ovat profeetta[I], ihmeidentekijä karismaatikko[J], opettaja[K] ja viisas[L]. Lisäksi näkemyksen siitä, että Jeesus katsoi toimivansa myös Messiaan[M] auktoriteetilla, ovat jotkin tutkijat julistaneet jopa konsensukseksi. Lienee kuitenkin parempi puhua laajasta yksimielisyydestä.

Lähteiden mukaan Jeesus ei koskaan sanonut olevansa Messias. Hän ei myöskään sanonut olevansa opettaja, profeetta tai ihmeidentekijä. Sen sijaan hän antoi toimintansa puhua puolestaan, mikä luontuu hyvin ajankuvaan. Toisin sanoen se, mitä Jeesus julisti ja teki, kertoi siitä, missä virassa hän katsoi esiintyvänsä. Lähteissä Jeesusta itseään kutsutaan rabbiksi, opettajaksi sekä Daavidin pojaksi[N] (viittaa sekä kuningas[O]-messiaan että ihmeidentekijän virkaan), ja kiertoteitse hän viittaa itseensä puhumalla kolmannessa persoonassa Ihmisen Pojasta[P].

On todennäköistä, että Jeesus leimattiin jo eläessään velhoksi tai taikuriksi. Tähän viittaavat jotkin lähteissä mainitut syytökset, jotka kohdistuvat Jeesuksen ihmeidentekoaktiviteettiin, erityisesti hänen toimintaansa eksorkistina eli pahojen henkien ulosajajana. Todennäköisyydeksi arvion nostaa se seikka, että ihmeidentekijää ja taikuria voidaan pitkälti pitää saman asian sosiaalisesti eri tavoin arvotettuina niminä. Esimerkiksi kun profeetta katsottiin oikeaksi, hänen sanottiin tehneen ihmeitä. Jos häntä taas pidettiin valheprofeettana, ihmeet leimattiin taikuudeksi, joilla väärä profeetta yritti johtaa kansaa harhaan.

Entäpä kuningas? Jeesus julisti Jumalan valtakuntaa. Messiaan rooli kuitenkin tekee relevantiksi myös ajatuksen Jeesuksesta itsestään kuninkaana. Hän mm. ratsasti Jerusalemiin ennustetun kuninkaan tavoin, ja hänet ristiinnaulittiin juutalaisten kuninkaana.

Viime aikoina on suosiotaan lisännyt myös näkemys Jeesuksen toiminnan ylipapillisista[Q] aspekteista.

(c) Tyypittelyssä saattaa keskusteluun helposti lipsahtaa kysymys Kuka Jeesus oli?, painotettuna Kuka Jeesus todella oli? On kuitenkin huomattava, ettei tutkimus tyypiteltäessäkään etsi vastauksia tällaiseen seikkaan. Sen sijaan tutkimus pyrkii selvittämään kuka Jeesus katsoi olevansa, mitä hän julisti ja teki, mitä hänen elämässään tapahtui, miten hänen aikalaisensa, seuraajat ja muut, hänet arvioivat, mikä oli Jeesuksen vaikutus, jne.

—————————————————

 

[A] Juudas Galilealainen (ajanlaskun vaihde): Sadok -nimisen fariseuksen kanssa toimien ja Herodes Arkelauksen viraltapanon yhteydessä järjestetty Juudean väestönlasku (6 jKr.) pontimenaan, Juudas kehotti kansaa nousemaan aseelliseen kapinaan roomalaisia vastaan. Liike mahdollisesti muodosti alun selooteille.

[B] Vanhurskauden Opettaja (2. vuosisata eKr.): Keskeinen hahmo qumranilaisuudessa. Häntä kutsutaan myös ”Papiksi”, mikä merkinnee, että hän toimi ylipappina. Qumranilaiset kirjoitukset pitävät häntä yhteisön perustajana sekä profeettana, jolla oli hallussaan ainoa oikea laintulkinta. Hän oli seuraajilleen eskatologinen ”opettaja”, ja uskollisuus hänen opetuksilleen katsottiin pelastuksen kriteeriksi. Vanhurskauden Opettajalla oli kaksi päävastustajaa: Valheiden Mies sekä erityisesti Paha Pappi (tod. näk. Jonatan Makkabilainen), joka vainosi Opettajaa ja suuren sovintopäivän sapattina yllätti tämän johtaman yhteisön ”nielläkseen hänet vihansa vimmalla”. Vanhurskauden Opettajan katsotaan kirjoittaneen mm. monet qumranilaisen Hymnien kirjan hymneistä. Niissä hänen suorasukainen käsityksensä itsestään hengellisenä suvereniteettina käy hyvin ilmi.

[C] Johannes Hyrkanos (kuoli 104 eKr): Hasmonilainen juutalainen kansanjohtaja ja ruhtinas. Hyrkanoksen aikana Israel ulotti rajansa laajemmalle kuin koskaan sitä ennen tai sen jälkeen. Hyrkanos toimi myös ylimmäisenä pappina. Josefuksen mukaan Johannes ainoana on yhdistänyt ruhtinaan, ylipapin ja profeetan virat.

[D] Hillel Vanhempi (1. vuosisata eKr.): Farisealainen johtohahamo ja viisas. Merkittävä juutalainen koulukunta tunnetaan hänen nimellään. Hillel yhdistetään moniin tarkkanäköisiin opetuksiin ja hänen katsotaan olleen vaikeiden laintulkinnan ongelmien ratkaisijana ylivertainen. ”Älä tee muille mitään, mitä et halua itsellesi tehtävän. Siinä on koko Toora, loppu on selitystä. Mene ja opiskele”, hänen kerrotaan todenneen eräälle juutalaisuuteen kääntymistä harkinneelle.

[E] Teudas (1. vuosisata jKr.): Epäonnistuneen juutalaiskapinan johtaja Juudeassa. Josefus kutsuu häntä taikuriksi tai huiputtajaksi, joka eksytti laajoja kansanjoukkoja. Teudas itse lienee pyrkinyt eskatologisessa vakaumuksessaan yhdistämään ryhmäkuntiin jakautuneen juutalaisuuden. Auktoriteetiksi ja profeetaksi itsensä julistanut Teudas lupasi jakaa Jordan-joen vedet kahtia niin, että hänen seuraajansa pääsisivät kulkemaan kuivaa maata pitkin (vrt. Joos. 3; 2. Kun. 2.6-8; ks. myös 5. Moos. 18.15-18). Roomalaiset huolestuivat Teudaksen toiminnasta, lannistivat kapinan ja vangitsivat tämän kannattajia. Teudas itse mestattiin.

[F] Bannus (1. vuosisata jKr.): Josefus kertoo nuoruusvuosistaan: ”En kuitenkaan ollut tyytyväinen [farisealaisuudesta, saddukealaisuudesta ja essealaisuudesta] saamiini kokemuksiin. Silloin kuulin eräästä Bannuksesta, joka asui erämaassa, pukeutui ainoastaan puista saatavaan materiaaliin, söi vain kaikkea itsestään kasvavaa ja harrasti toistuvia, öin ja päivin jatkuvia [rituaalisia] peseytymisiä kylmässä vedessä. Minusta tuli hänen uskollinen opetuslapsensa, ja elin hänen kanssaan kolme vuotta.”

[G]

[H] Egyptiläinen (1. vuosisata jKr.): Nimeltä tuntematon juutalainen, joka johti kapinahankkeissa tuhansia maanmiehiään erämaahan ja/tai erämaasta Öljymäelle, jolta oli tarkoitus hyökätä Jerusalemiin ja vapauttaa se roomalaisista. Roomalaiset hajoittivat ja tappoivat Egyptiläisen seuraajat. Tämä itse kuitenkin pääsi pakenemaan.

[I] ”Profeetta” oli henkilö, joka puhui Jumalan nimissä ja auktoriteetilla. Tämä perustui erityiseen suhteeseen Jumalan hengen kanssa: Henki tulee profeettaan, profeetan päälle, vaikuttaa profeetassa, profeetta on Jumalan hengen voitelema. N. 100 eKr. kirjoitettu ja muutama vuosikymmen varhaisempia asioita kuvaava 1. Makkabilaiskirja toteaa viimeisestä profeetasta jo kuluneen aikaa. Samoin Josefus (n. 100 jKr.) puhuu profeettojen epäselväksi käyneestä suksessiosta. Profeettoja odotettiin kuitenkin ilmestyvän uudelleen. Jumala lähettäisi heitä viimeistään lopunaikoina. Erityinen lupaus koski Mooseksen kaltaista profeettaa (5. Moos 18.15, 18).

[J] Juutalaisen tradition ihmeidentekijöitä olivat esim. profeetat Mooses, Elia ja Elisa, sekä erityisesti kuningas Salomo, kuningas Daavidin poika. Juuri Jeesuksen ajalta tunnetaan kuitenkin vain muuan Eleazar -niminen eksorkisti (henkien ulosajaja), jonka Josefus kuvaa toimineen Salomon oppien avulla. Josefuksen mainintojen perusteella tiedetään myös joukosta nk. merkkiprofeettoja, jotka ennustivat aikaansaattavansa monenlaisia ihmeitä ja tunnustekoja (esim. samarialainen, Teudas, nk. nimeltä tuntematon profeetta, Egyptiläinen). Ihmeiden aika ei kuitenkaan ehtinyt tulla, ennen kuin roomalaiset lannistivat nämä profeetat seuraajineen.

[K] ”Opettajaksi” (ks. ”rabbi”) kutsutuksi tuleminen ei edellyttänyt muodollista koulutusta, vaan periaatteessa kutsumanimen saattoi saada kuka tahansa, jonka toimintaan olennaisemmin kuului julkisluontoinen opettaminen (esim. temppelissä, kansan parissa, synagoogassa). Silti opettajana toiminut ei tietenkään voinut olla täysin oppimaton ja taitamaton, vaan juuri opetuksessa esiin tuleva oppi, tieto ja viisaus ansaitsivat hänelle opettajan nimen. Luonnollisesti opettajan toimenkuvaan kuului usein myös oppilaiden pitäminen.

[L] Viisas / viisas mies / viisauden opettaja oli käytännöllisen ja hengellisen (modernisti myös eksistentialistisen) viisauden haltija ja erityisosaaja, joka kykeni siksi hyvin opettamaan ja neuvomaan elämästä ja siitä, miten pitäisi suhtautua Jumalaan ja muihin ihmisiin. Varhaisjuutalaisuudessa vaikutti voimakkaasti moninainen viisaus-traditio (esim. Job, Sananlaskut, Saarnaaja, Siirakin kirja, Salomon viisaus). Myöhemmin ”viisaasta” tuli rabbiinisten opettajien nimeke.

[M] Vanhassa testamentissa termiä ”messias” (hepr. mashiah = voideltu; vrt. kreikk. vastine khristos) käytetään satunnaisesti papeista ja profeetoista, mutta varsinaisesti se viittaa kuninkaisiin, jotka asetettiin virkaan rituaalisella voitelulla. Määräinen muoto Messias esiintyy vasta myöhemmissä juutalaisissa ja kristillisissä kirjoituksissa. Sinänsä ajatus tulevasta eskatologisesta Messiaasta, joka olisi Jumalan lähettämä ja toisi oikeuden, vanhurskauden ja pelastuksen, löytyy kuitenkin myös Vanhasta testamentista (esim. Jes. 8.23-9.6; 11.1-12; Miika 5.1-3; Sak. 9.9-11). Varhaisjuutalaisuus tunsi erilaisia Messias-hahmoja. Qumranin teksteistä löytyvät maininnat Aaronin (papillinen) ja Daavidin (kuninkaallinen) Messiaista. Eräs Qumran-teksti antaa ymmärtää, että olisi olemassa myös profeetta-Messias. Daavidilaisen kuninkaan ja Messiaan tulon odotus on selvimmin esillä Salomon psalmeissa.

[N] ”Daavidin poika” voi tarkoittaa kuningas Salomoa, joka Daavidin lapsista peri kuninkuuden ja kuningaskunnan, Daavidin jälkeläisiä yleensä ja pitkässäkin katsannossa sekä myös Daavidin eskatologista, lopunajallista jälkeläistä ja poikaa eli Messiasta. Aikoinaan elänyt Daavidin poika Salomo tunnettiin (= häntä pidettiin) 1. vuosisadalla jKr. suurena eksorkistina ja ihmeiden tekijänä. Ainakin joissakin varhaishaisjuutalaisuuden muodoissa vastaavia odotuksia ladattiin myös eskatologiseen Daavidin poikaan.

[O] Perimmiltään juutalaisuudessa Jumala, Jahve, oli kuningas, niin Israelissa kuin koko maailmassakin. Maallinen kuninkuus oli kuitenkin toiminut Israelissa ennen pakkosiirtolaisuutta ja käytännössä myös jonkin aikaa ennen roomalaisten valtaa. Ajanlaskun vaihteeseen tultaessa Herodes Suuri oli Rooman puolesta juutalaisten kuningas ja halasi samaa tunnustusta juutalaisilta itseltään. Hänen jälkeläisistään ainakin Arkelaus ja Antipas tavoittelivat myös juutalaisten kuninkaan titteliä (jonka Agrippa I vihdoin saikin). Uskonnollisessa odotuksessa eskatologinen daavidilainen Messias oli ihanteellinen kuningas, joka vapauttaisi Jumalan kansan pakanoiden orjuudesta. Tämä kuningas sai kuitenkin myös keskeisesti ylimaallisia piirteitä.

[P] Seemiläinen ilmaisu ”ihmisen poika” on epämääräisenä ymmärrettävissä merkityksissä ”ihminen (yksilö)”, ”joku (henkilö)” tai jopa ”minä” (vrt. ”meikäläinen”). Dan. 7.13-14 pohjalta ilmaisu liitettiin ylimaalliseen, eskatologiseen toimijaan, joka Jumalan välikappaleena toisi tuomion ja pelastuksen. Esim. 1. Henokin kirjassa Jumalan ohella vaikuttaa äärimmäisen voimallinen, transsendentti hahmo, josta käytetään nimitystä Ihmisen Poika. Hahmoa kutustaan myös Valituksi, Vanhurskaaksi sekä Messiaaksi (1. Hen. 37-71).

[Q]