Tom Wright

”My warmest greetings to all taking part in this splendid project. It’s always exciting to see people from a wide variety of contexts and backgrounds getting to know their way round serious research on vital topics. I hope your programme is inspiring and fulfilling.”

N.T. Wright
Durhamin piispa
Englanti

”En tiennyt että Suomessa tunnetaan paremmin akateemiset saavutukseni kuin kirkollinen urani”, toteaa Tom Wright kesäkuussa 2001 Westminster Abbeyssä, jossa hän vielä tuolloin oli kaniikkina (engl. canon), ja pyytää näyttämään missä Turku sijaitsee Suomen kartalla. ”Sehän on Helsingin tällä puolella!” Wrightin tieteellisestä tuotannosta todella näkee, että hän on toiminut samalla myös kirkonmiehenä. Kysymys ei kuitenkaan ole holtittomasta uskon ja tieteen paradigmojen sekoittamisesta, vaan tarkkaan harkitusta dialogista niiden välillä:

”Historia estää uskon kehittymisen fantasiaksi. Usko estää historiaa jäämästä pelkäksi antikvarianismiksi. Historian tutkimuksella, joka on aina ehdollista, ei lopultakaan ole veto-oikeutta uskoon, vaikka se kyllä voi esittää vaikeita kysymyksiä, joiden kanssa uskon on kamppailtava säilyttääkseen eheytensä nimenomaan kristillisenä uskona. Uskolla ei ole veto-oikeutta historiaan, koska se on alisteinen persoonallisuuden ja kulttuurin oikuille, mutta se voi esittää vaikeita kysymyksiä, ei vähiten kristinuskon alkuperään liittyen, joihin historian olisi parasta yrittää vastata.” (The Meaning of Jesus 1998, 26-27.)

Vaikka Jeesus-tutkimuksen nykyvaiheeseen eli ”kolmanteen etsintään” liittyy olennaisesti eräänlainen teologiattomuus ja nimenomaan pitäytyminen historiallisissa kiinnostuksen kohteissa, voidaan Wrightin pääteoksiin historian Jeesuksen osalta lukeutuvaa kirjaa Jesus and the Victory of God (1996) pitää esimerkkinä ”kolmannen etsinnän” tutkimuksista. Tämän takaa kirjan metodologinen perusote. Wright tekee selvän peräeron uuden etsinnän (= ”toinen etsintä”) näpertelyyn harvojen valittujen, Jeesukselta varmasti periytyviksi otaksuttujen lauseiden tai lauseiden puolikkaiden kanssa. Niiden sijaan Wright työskentelee laajalla materiaalilla, esittää kokonaisvaltaisen hypoteesin ja etsii sille vahvistusta. Näin hän välttää suuren määrän yksityiskohtiin käyvää analyysia. Varmasti tästäkin syystä kirja on luetuimpien joukossa myös niiden keskuudessa, jotka ovat tutkimuksen suhteen maallikoita.

Monet ”kolmannen etsinnän” tutkijat ovat kuitenkin kritisoineet Wrightia myös metodin osalta. Vaikka tutkimusta aiemmin lamauttaneeseen skeptisyyteen ei  enää olekaan paluuta, ei lähteiden lähianalyysia mm. muoto- ja traditiokritiikin valossa voi ongelmitta heittää yli laidan. Se, että moniin muihin ”kolmannen etsinnän” tuotoksiin verrattuna Wrightin tutkimuksista löytyy tiettyjä selvästi poikkeavia piirteitä, on sikälikin mielenkiintoista, että ”kolmas etsintä” -termi on Wrightin itsensä 1980-luvulla lanseeramana. ”Kolmas etsintä” selvästi kehittyi toisella tavalla kuin mitä Wright sen alkutaipaleen perusteella aavisteli tai toivoi. Usein Wrightin opponenttiksi (ja opponoimaksi) on nähty ”kolmannen etsinnän” ulkopuolelta tuleva John D. Crossan (ks. helmikuun tutkija). Mutta Wrightin voisi haastaa – vaikka ehkä vähemmän kärkevästi ja joka tapauksessa hyvin toisenlaisissa kysymyksissä – myös toinen katolinen amerikkalaistutkija, John P. Meier (ks. maaliskuun tutkija).

Wright on viime vuodet vaikuttanut Durhamin piispana (angl.), mutta julkaisee myös säännöllisesti akateemisia tutkimuksia. ”www.ntwrightpage.com” sisältää runsain mitoin hänen ladattavia esitelmiään.