5. Kuolema ja ylösnousemus

5.1. Hautaaminen

5.1.1. Hautaus juutalaisuudessa
Vainajan hautaamista pidettiin juutalaisuudessa tärkeänä. Vanhassa testamentissa hautaamisen merkitys korostuu usein (ks. esim. 1. Moos. 23.4-19; 50.4-14, 22-26; Joos. 24.32; 1. Sam. 31.12-13). Hautaamista ei rajoitettu ”hyviin ihmisiin” vaan myös rikolliset ja Jumalan tuomitsemaksi katsotut haudattiin (ks. 4. Moos. 11.33-34, 5. Moos. 21.22-23 ja 1. Kun. 11.15). Hautaamatta jäämistä pidettiin kauhua herättävänä ajatuksena, mikä näkyy mm. pahojen kuninkaiden Jeroboamin (1. Kun. 14.11) ja Aahabin (1. Kun. 21.24) kohtaloissa.

Varhaisjuutalaisessa Tobitin kirjassa päähenkilön lukuisista hyveistä suurimpana pidetään sitä, että hän hautasi Ninivessä kaikki kuolleet juutalaiset, jotka vain sattui löytämään kiivaan kuninkaan surmaamina (Tob. 1.17-2.8). Myöhemmässä rabbiinisessa kirjallisuudessa (b. Meg 3b) taas katsotaan, että jopa ylimmän papin tai askeesiin sitoutuneen nasiirin on haudattava ”unohtunut ruumis”, jos muita ei kyseiseen toimitukseen löydy. Näkökanta on merkittävä, koska Vanhassa testamentissa juuri ylipappi ja nasiiri saavat määräyksen olla hautaamatta edes vanhempiaan.

Vaikka juutalaisiin tapoihin kuului haudata kaikki, aina rikollisia myöten, roomalaiset puolestaan jättivät ristiinnaulitut usein hautaamatta. Tutkijat ovatkin kiistelleet siitä, kumpi vaihtoehto on toteunut Jeesus Nasaretilaisen tapauksessa. Lisäksi on juutalaisen vaihtoehdon kohdalla käyty keskustelua siitä, oliko kyseessä nopea pikahautaus ensimmäiseen mahdolliseen kohdalle osuuneeseen paikkaan vai evankeliumien kuvaama toimitus, jossa Jeesuksen ruumis päätyy Joosef Arimatialaisen omistamaan hautaan. Tutkijoiden yksimielisyydestä eli konsensuksesta ei näiltä osin voida puhua.

Vuonna 1968 löytyivät Giv’at ha-Mivtarista Israelista Jehohanan -nimisen ristiinnaulitun miehen luut. Löydön on katsottu osoittavan, että ainakin joillekin ristiinnaulituille suotiin ns. kunniallinen hautaus. Toisaalta on ihmetelty, miksi lukemattomista ristiinnaulituista on löytynyt vain yksi esimerkki kunniallisesti haudatuista. Ristiinnaulittiinhan ensimmäisellä vuosisadalla Palestiinassa huomattava määrä juutalaisia rikollisia ym. Selitys harvinaiseen löytöön saattaa piillä onnekkaassa sattumassa. Naulat otettiin ruumiista yleensä talteen, mutta Jehohananin nilkan lävistänyt naula oli kärjestään taipunut ja oliivipuunpalanen juuttunut siihen niin lujasti kiinni, ettei sitä ollut pystytty vetämään pois. Toisaalta taas jalkapöydän pikkuluut eivät normaalisti säily kovin pitkään siinä kunnossa, että ristiinnaulituksi tuleminen voitaisiin löytyneistä luista myöhemmin päätellä. Tämän selityksen mukaan ristiinnaulittuja ei pääsääntöisesti pystytä erottamaan muista luurangoista.

5.1.2. Jeesuksen hautaaminen
Jeesuksen hautaaminen mainitaan kaikissa neljässä evankeliumissa sekä Paavalin ensimmäisessä kirjeessä Korinttilaisille (15.4). Lisäksi Luukas näyttää turvautuvan eri traditioihin kirjoittaessaan Jeesuksen hautaamisesta evankeliumissaan (23.50-55) ja toisaalta Apostolien teoissa (13.29). Evankeliumeissa hautaajaksi mainitaan Joosef Arimatialainen, kun taas sekä Paavalin Korinttilaiskirjeessä että Apostolien teoissa ei hautaajaa lainkaan nimetä. Tietynasteinen jännitte kertomuksissa muodostuu Apostolien tekojen ja esim. Matteuksen evankeliumin välille. Ensin mainitun lähteen mukaan sama taho, joka surmautti Jeesuksen, myös hautasi tämän. Matteus taas kutsuu hautauksen toimittanutta Joosefia Jeesuksen opetuslapseksi (27.57). Näyttääkin siltä, että Joosef Arimatialaisen aseman tarkka määritteleminen oli epäselvää varhaiskristillisissä yhteisöissä. Osa tutkijoista on nähnyt tässä epävarmuudessa osoituksen koko henkilöhahmon fiktiivisyydestä. Toiset taas katsovat nimenomaan tradition ”hankaluuden” puhuvan sen historiallisen ytimen olemassaolon puolesta. Jälkimmäisen näkemyksen puolesta on lisäksi esitetty, että Arimatia-nimisellä paikalla ei tiedetä olleen mitään erityistä arvoa, mikä tekee nimen sepittämisen epätodennäköiseksi.

Markuksen evankeliumissa, jota yleisesti pidetään vanhimpana, hautauskertomus ja kertomus tyhjästä haudasta ovat ilmeisesti alun perin olleet erillisiä traditioita. Tämä näkyy evankelistan tavasta yhdistää erilaiset nimiluettelot (hautauskertomuksessa 15.47 Maria Magdaleena ja Maria Jooseen äiti, mutta tyhjän haudan kertomuksessa 16.1 Maria Magdaleena, Maria Jaakobin äiti ja Salome) toisiinsa jakeessa 15.40. Mikäli kyseessä olisi evankelistan oma kehitelmä, olisi luonnollista, että hänen ei tarvitsisi harmonisoida erilaisia lähteitä toisiinsa. Kertomukset hautausta seuranneista naisista ja haudan löytymisestä tyhjänä ovat siis todennäköisesti peräisin ajalta ennen Markuksen evankeliumin kirjoittamista (tutkimuksessa evankeliumi ajoitetaan yleensä vuosien 58 ja 73 j.Kr. väliin).