4. paastonajan sunnuntai

Johannes 6.24-35
Jeesus-tutkimus on verrattain vähän käyttänyt Johanneksen evankeliumia lähteenään. Syitä varovaisuuteen on löytynyt mm. evankeliumin tavasta kertoa asioista. Siihen eivät historiantutkimuksen menetelmät tunnu purevan. Tilanne on koettu selvästi myös tutkimuksen ongelmaksi, ja viime aikoina on ryhdytty pohtimaan, miten Johanneksen sisältämä Jeesus-traditio saataisiin paremmin hyödynnettyä. Erääksi haittatekijäksi on nähty tutkimuksessa pitkään ilmennyt korostunut kiinnostus Jeesuksen sanoihin, joka on vienyt huomiota pois siitä, mitä Jeesuksen kerrotaan tehneen. Juuri jälkimmäisissä asioissa Johanneksen evankeliumilla voisi olla paljonkin tarjottavaa. Tältä pohjalta onkin syntymässä uutta tutkimusta.

Valitettavasti (tässä katsannossa) Joh. 6.24-35 keskittyy Jeesuksen sanoihin. Näin ollen teemme parhaiten, kun vain pyrimme valottamaan joidenkin tekstissä mainittujen asioiden historiallista ja teologista taustaa.

Leivän nälkä: Tutkimus pitää ihmeidentekoaktiviteettia eräänä keskeisenä syynä siihen, että Jeesus aika-ajoin houkutteli suuriakin joukkoja. On helposti ymmärrettävissä, että monet etsivät Jeesuksen käsiinsä pelkästä uteliaisuudesta. Jeesuksen toimintaan on liittynyt myös kokoontumisia aterioille, joilta ketään ei käännytetty pois. Myös näistä syömingeiksikin leimatuista tilanteista Jeesus oli kerännyt mainetta, ja se vastaavasti riitti houkuttelemaan nälkäisiä ja helpon ruoan perässä olevia. Ilmainen leipä oli hallitsijoiden ja poliitikkojen tavanomainen tapa pitää kansa rauhallisena tai ostaa kannatusta (vrt. Joh. 6.15). On aivan luontevaa ajatella, että Jeesuksen toiminnan suosioon vaikutti osaltaan myös eräänlainen leipää ja sirkushuveja -ilmiö. Johanneksen evankeliumissa Jeesus sanoutuu täysin irti tällaisesta mentaliteetista. Tämä on uskottavaa myös historiallisessa katsannossa, joskin asiasta saattoi eri osapuolilla olla erilaisia näkemyksiä.

Sinetit: Sinettejä tarvittiin eri tarkoituksiin. Niitä käytettiin mm. kauppatavaran tai juridisten dokumenttien aitouden takaamisessa. Sinettejä annettiin myös korkeille virkamiehille, jotka toimivat hallitsijansa nimissä. Uskonnollisessa merkityksessä esim. hyväntekeväisyyden tai marttyyriuden saatettiin katsoa tuovan jumalallisen sinetin, ts. varmuuden hänen hyväksynnästään. Kysymys siitä, saattoiko sinettiin luottaa, oli tärkeä. Jumalan sinetti oli luonnollisesti luottamuksen arvoinen, ja siksi se usein ajateltiin sanaksi ”totuus”, joka hepreaksi kuului ”emet”. Sana alkoi heprealaisten aakkosten ensimmäisellä kirjaimella ja loppui niiden viimeiseen. Tätä sinettitulkintaa tuntuisi edustavan ainakin Johanneksen ilmestys, jossa esiintyy meille tuttu kreikkalainen vastine: ”Minä olen alfa ja omega” (Ilm. 1.8; 21.6; 22.13; a ja o tai paremminkin ö).

Mooses ja manna: Mooseksen kaltaisen profeetan odotukseen liittyi ajatus siitä, että tämä toistaisi Israelilaisten erämaassa kokeman mannaihmeen (vrt. Joh. 6.14). Oliko Jeesus siis muka tehnyt sellaisen tunnusteon, antanut mannaa taivaasta? Jeesus torjuu epäilyt aloittaen rabbiinisesta kirjallisuudesta tutulla tavalla oikaista tulkintaa, johon kysymys pohjautuu. Mooses ei antanut taivaasta leipää. Sen sijaan taivaallisen leivän antaa Jumala, eikä sitä pidä sekoittaa maalliseen eräämaassa saatuun ruokaan. Yleisesti tutkimuksessa katsotaan, että Johanneksen evankeliumissa taivaallisessa leivässä yhdistyvät Toora eli laki sekä viisaus. Myös Toora saatiin erämaassa; se annettiin ilmestyksessä taivaasta. Samoin viisaus liittyy läheisesti lakiin, ja sekin laskeutui alas taivaasta. Jeesus Elämän Leipänä, joka tulee taivaasta, täyttää siis niin lain kuin viisaudenkin elämää antavan ja ylläpitävän tehtävän. Mutta koska Jeesus on se todellinen taivaallinen leipä, hän on vieläkin enemmän. Hän toteaa:

”Joka tulee minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” (Joh. 6.35)

Viisaus taas todistaa itsestään seuraavasti:

”Tulkaa minun luokseni, te jotka kaipaatte minua. … Jotka minua syövät, lisäävät nälkäänsä, jotka minua juovat, janoavat yhä lisää.” (Sir. 24.19, 21)