3. Varhaiset vaiheet

3.1. Johanneksen kaste
Kaikki kolme synoptista evankeliumia kertovat Jeesuksen julkisen toiminnan alkaneen Johanneksen kasteesta (Mt. 3:13-17, Mk. 1:9-11, Lk. 3:21-22). Myös Johanneksen evankeliumi viittaa Johannes Kastajan ja Jeesuksen väliseen yhteyteen, joskin jättää itse kastetapahtuman mainitsematta. Kastetta pidetäänkin tutkimuksessa laajalti yhtenä varmimmista historiallisista seikoista Jeesuksen elämässä. Eräänä syynä tähän on tapauksen hämmentävyys. Miksi Jeesus meni kasteelle, joka tapahtui syntien anteeksisaamiseksi? Kysymys on nähty ongelmalliseksi seurakunnan teologian kannalta, minkä vuoksi ei ole mielekästä ajatella, että kastekertomus olisi keksitty.

Synoptiset evankeliumit eivät muuten puhu kasteesta käytännössä lainkaan. Näin ollen ei itse tekstien perusteella tiedetä varmasti, kastoiko Jeesus omia opetuslapsiaan. Johanneksen evankeliumissa (4:1) oleva maininta Jeesuksen kastetoiminnasta on ohimenevä ja toteaa opetuslasten suorittaneen kasteet, ei Jeesuksen. Koska kristityt kuitenkin kastoivat uusia käännynnäisiä varsin pian Jeesuksen kuoleman jälkeen, on mahdollista olettaa, että jo Jeesuksen elämän aikana hänen ympärillään ollut ”yhteisö” kastoi ihmisiä. Johanneksen evankeliumin viittauksen historiallisen pohjan epäilyynkään ei ole hyvää syytä.

Miksi Jeesus itse meni kastettavaksi? Ainoastaan Matteus antaa Johannes Kastajankin tunnistaa saman ongelman kuin kristillinen seurakunta myöhemmin. Kastettavaksi meneminenhän nostaa kastajan kastettavaa tärkeämmäksi. Johanneksen evankeliumin kirjoittaja puolestaan jättää maininnan varsinaisesta kasteesta täysin pois. Historiallisesti tarkasteltuna ilmeisen paras selitys Jeesuksen Johanneksen kasteelle menemiselle onkin se, että Jeesus ainakin toimintansa alkuvaiheessa hyväksyi Johannes Kastajan sanoman ja halusi samaistua tämän liikkeeseen. Myöhemmässä toiminnassa Jeesuksen ja Johanneksen välillä oli kuitenkin eroja, eivätkä heidän nimillään jatkaneet liikkeet ainakaan täysin sekoittuneet toisiinsa perustajien kuolemien jälkeen (ks. mm. Ap.t. 19:1-7).

Aiemmin suuri osa tutkijoista piti taivaasta kuulunutta ääntä myöhemmin syntyneenä legendana. Bat Kol eli taivaallinen ääni on juutalainen käsite, joka vilahtelee myös rabbiinisessa kirjallisuudessa. Äänen katsottiin vahvistavan kyseessä olevan henkilön Jumalan mielen mukaiseksi. Rabbit sovelsivat käsitettä erityisesti keskusteluihin oikeasta halakhasta eli vaelluksesta. Tässä mielessä ajatus kastetradition tämän osan myöhemmästä alkuperästä on tuntunut luontevalta tulkinnalta. Antropologisia teorioita soveltavat tutkijat ovat kuitenkin esittäneet, että kyseessä saattaisi olla samantapainen ”henkikokemus” kuin esimerkiksi shamaaneilla. Hengen valtaan joutumisen historiallisuuden puolesta puhuu mm. se, että jokainen evankelista mainitsee Hengen laskeutuneen ”kuin kyyhkynen” Jeesuksen päälle kastehetkellä. Mikäli Johanneksen evankeliumia pidetään riippumattomana synoptisista evankeliumeista, tämä toisi tukea tradition varhaisuudelle (moninkertaisuuskriteeri). Lisäksi hengen valtaan joutuminen tai juutalaista terminologiaa myötäillen ”hengen alle joutuminen” on mielekkäästi sovitettavissa Jeesuksen toimintaan ihmeiden tekijänä ja eksorkistina (koherenssikriteeri). On lisäksi ehdotettu, että kyseessä olisi Jeesuksen itsensä näkemä subjektiivinen näky, josta hän myöhemmin mainitsi oppilailleen. Tämä voisi selittää myös hämmentävän kastetapahtuman mainitsemisen ylipäätään. Jos Jeesus oli itse kertonut tapahtuman merkityksestä Hengen saamisena, ovat tradition välittäjät ja evankelistat tallettaneet tapahtuman kontekstin pitäen itse Hengen saamista kertomuksessa keskeisenä.